Vuonna 1907 perustettu Höytiän koulu on noin 60 oppilaan vireä oppimisympäristö.

Punainen koulurakennus on rakennettu jo vuonna 1912. 1930-luvulla rakennetussa keltaisessa rakennuksessa sijaitsee luokkien lisäksi koulun ruokala.

Koulun pihapiirissä olevassa sinisessä rakennuksessa sijaitsevat nykyään teknisen työn tilat, aikaisemmin ulkovessat.
Pitkäaikainen haave toteutui, kun syksyllä 2016 lukukauden alkaessa saatiin käyttöön kokonaan uusi liikuntahalli, joka toimii myös koko kylän yhteisenä liikuntatilana. Nyt on hyvä liikunnan ilojen lisäksi järjestää juhlia ja muita tapahtumia. Alusta alkaen sali onkin onkin ollut vilkkaassa käytössä. Avajaispelissä kunnanjohtaja Juha Valkama ja muut kunnan työntekijät pelasivat matsin Höytiän koululaisia vastaan – ja hävisivät.

Koulun oppilaista 5- ja 6-luokkalaiset siirtyivät 2014 syyslukukauden alkaessa kirkonkylän koulukeskukseen ja koulu siirtyy yksisarjaisiin luokkiin entisten yhdysluokkien sijaan, Höytiän koululle saatiin myös neljäs opettaja. Suurin osa Höytiän koulun oppilaista tulee tällä hetkellä naapurikylältä Jokihaarasta, jonne on kaavoitettu paljon kunnan tontteja. Höytiän eskari toimii myös Jokihaarassa päiväkoti Helmen yhteydessä.
Koulun yhteydessä on valaistu latu, jääkiekkokaukalo, urheilukenttä, leikkipuisto, sekä elämys- ja seikkailurata laavuineen.
Koulunjohtajana toimii Jouni Hämäläinen p. 0400 244 657
Lisää tietoa Höytiän koulusta löytyy koulun omilta sivuilta